perjantai 26. marraskuuta 2010

Ajoitus on täydellinen!!


rv 39

Tällä viikolla sain esitettyä koulussa opinnäytetyön ja sain opponoitua toisen. Nyt alkaakin olla suuhygienistikoulu käytynä! Tuntuu ihan hullulta, että nyt sitä on valmis suuhygienisti. Muistan kun aloitin opiskelut Oulun seudun ammattikorkeakoulussa elokuussa 2007. Mietin silloin, että olen sitten jo 23-vuotias kun valmistun. Tässä sitä nyt ollaan. Empä olisi ikinä uskonut, että minkälaisessa elämän tilanteessa tulen olemaan kun valmistun suuhygienistiksi. Olen ollut nyt hieman yli vuoden naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa ja meillä on syntymässä minä hetkenä hyvänsä pieni poika. Kohta on Joulu ja sen jälkeen alkaakin olla muuton aika.

Torstaina(25.11) oli kiitospäivä(thanksgiving) ja haluan vielä lopuksi kertoa muutamia asioita mistä minä olen erittäin kiitollinen:
  • Miehestäni ja siitä kuinka hieno mies hän on
  • Ihanista ystävistä, joita meidän elämässä on
  • Vanhemmista ja perheestä, jotka tukevat minua ja meitä kaikessa mitä me haluamme tehdä
  • Evankeliumista ja kaikista siunauksista                                   
  • Tästä pienestä ihmeestä, joka kasvaa masussani