maanantai 30. tammikuuta 2012

Kevättä kohti


Meidän aamu alkoi tällaisen maiseman merkeissä. Käytiin patikoimassa Calvinin kanssa noin 10km. Daddykin oli mukana, mutta hänellä oli mettästyshommia tehtävänä. Aurinko paistoi kauniista ja lämmitti mukavasti. Törmättiin kahteen cowboyhin ja heidän vaimoihin. Kyllä oli Calvinilla ihmettelemistä hevosten kanssa. Taisi kyllä hevoset myös ihmetellä tätä toista hevosta tai paremmin aasia.



Calvin otti heti alussa pikku päikkärit. Patikoinnin jälkeen mentiin meidän lähipuistoon, että pääsi poikakin päästämään vähän energioita pihalle. Se menee nykyään sellasta vauhtia, että päätä ihan huimaa. Kävely muuttunut juoksuksi.

Ajattelin, että voisin jakaa teidän kanssa muutamia kuvia minun kameran kätköistä:


Tästä minä saan nauttia joka päivä. Ruoka-aikana on Calvin ollu kotona. Tämä todisteeksi myös, että osaan edes jonkin sorttista sapuskaa tehdä. Olen itseni yllättänyt nyt jo muutamaan otteeseen. Ehkä joku kerta voisin teille laittaa ihan ruoka aiheisen kirjoituksen. 


Isomummolta joululahjaksi saatu ihka oma Cars-tuoli. Itsestä tuntuu niin hassulle, kun Calvin menee istumaan tuoliin. Joskus se on siinä oikeen laiskan oloisesti. Sen jälkeen pitääkin vähän aktivoida tätä meidän pientä sohvapottua. No ei se tosiaan ole sohvapottu!!


Meillä on täällä yksi perhetuttu, jonka luona käymme kylästelemässä silloin tällöin ja heiltä löytyi tällainen puuhevonen. Calvin sai heti jujusta kiinni ja sai hevonen melkoset kyydit. 


Joulun alla menetimme ystävän. Tässä on kuva hänen muistotilaisuudesta, joka oli todella kauniissa paikassa. Michael piti puheen, joka oli todella kaunis. Paikalla oli säkkipillinsoittaja, joka sai kyllä ihon kananlihalle. Kaunis tilaisuus!!


Juoksin ensimmäisen "kisani", puolimaratonin(n. 21km) yli viikko sitten. Ilma oli aivan kamala, mutta maaliin asti selvittiin. Oon täällä innostunut juoksemisesta. Puitteet on niin hyvät. Välillä vaan tuntuu, ettei löydy vaan aikaa juoksemiselle ja jalat pistää hanttiin. Mukana oli 1400 juoksijaa, että oli tiivis tunnelma. 

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!! 



1 kommentti:

  1. Vau, hieno saavutus tuo puolimaraton! :)) Ja Calvin näköjään ottanut äidistään mallia kerta kävely on vaihtunut juoksuksi. Sama täälläkin, Linnea ei vaan malta kävellä kerta juosten pääsee paljon nopeammin tekemään pahuuksia :D

    VastaaPoista